Huikun viime kirjoituksesta on pitkä aika :oo Mihin aika oikein menee.

On jäänyt agitreeniksen kirjottaminen vähän vähäiselle joten nyt koitan jotain raapusta tänne kolmista treeneistä.
Eli 15.11.07 Mentiin pientä radanpätkää jälleen ja tällä kertaa oli: Hyppy, hyppy, hyppy, hyppy, putki, hyppy, kepit, hyppy, pituus, pussi. Ongelmia oli tuossa 4xhyppy, Chili oli ihan sekasin se ei tiennyt oikein miten päin se olisi ollut ja sitten siitä tuli semmosta sähläystä. Jouduttiin ottaa ensin yksi hyppy + putki, ja sitten kaksi hyppyä + putki jne. Mentiin sillein ja loppujen lopuksi päästiin kaikki hypyt ja putki. Sittten kokeiltiin koko rataa. Se meni hyvin, kepitikin jopa, mutta niitä ollaan treenattu itsenäisesti paljon. Pituus taidettiin mennä ensimmäistä kertaa , sekin meni hyvin, pussia ollaan menty ennenkin, mutta silti Chili vähän epäröi ,mutta senkin meni. Otettiin vielä tuon pätkän jälkeen Hyppy, pituus ja pussi, niin kyllä se meni paljon paremmin kuin ensimmäisellä kerralla.
Ja toinen ihan uusi asia mitä käytiin niin oli välistävedot, eli koira otetaan mukaan kahden esteen välistä. Se meni hyvin, uutena asiana.

22.11.07 Oli keppipainotteinen tunti. Mentiin Hyppy, kepit, putki, kepit ja hyppy. Ongelmat alko melkeen heti. Kaikki muu oli paljon kiinnostavampaa kun agility ja mun lihapullat. Chili haisteli vaan hallin reunoja eikä malttanut pysyä paikallaan. No jotenkin sitten sain sen kontaktin koiraan ja tuo pätkä meni ihan hyvin. Jotain pientä sähläystä oli putken jälkeen, ja se oli mun oma vika kylläkin. Käytiin joku toinenkin juttu läpi, mutta en kyllä muista mitä.

29.11.07 Tänään tuli ihan uus asia takaaleikkaus. Oli taas oikein show. Sain ohjaajalt namisukan lainaks ja siitä se riemu vasta syntykin. Chili olis tehny varmaan kaikki temput että ois saanu sen namisukan ja siitä syntyykin pienoinen kuumeminen. Piti vaan olla jämpti C:lle. Ja takaaleikkaukset meni suht hyvin, mutta mun pitäs vaan oppia olla sähläämättä. Mutta lopulta minäkin jopa osasin ja koira. Chilin kanssa tänään harjoiteltiin keppejä ja Chili osaa ne mennä ite, täytyy enään vaan näyttää mistä välistä sinne C menee ja sitten se pujottelee itsenäisesti. Tuli hyvä tunne kun keppejä ollaan treenattu niin paljon ja se treenaus näkyy. Lopuksi mentiin vielä puomi se meni suht hyvin, mutta treeniä vielä. Meinaan puomi on ainakin ylösmennessä semmoinen että Chili meinaa mennä sen koskematta siihen kontaktille, tai siis varsinkin silloin jos on kovasti vauhtia niin siinä voi tulla pienoisia ongelmia. Mutta tyytyväinen olen keppeihin.

Ollaan käyty Rambo kultsun ja Rambon omistajan Nanan kanssa nyt muutamaan otteeseen lenkillä. Chili ja Rambo tuleee ihan älyttömän hyvin toimeen. Käytiin yks pvä metsälenkillä oltiin yli tunti ja koirat sai koko aika olla vapaana. Kyllä huomas kuinka paljon C nautti. Ja oon koittanut pitää päivittäin Chiliä vapaana. Ja Chili pieni tolleri meneee ihan sekaisin lumesta. Siis niin onnellinen C on. Pitää ottaa kamera joku päivä lenkille jos lunta olis vielä. C rakastaa lunta<3 On se niin mukavaa ja ihanaa katsottavaa kun näkee että oma koira nauttiii niin paljon ja näyttää onnelliselta ! <3 : )

-Emmi-